Markkintalous on hyvä tapa kehittää yhteiskuntaa…

…kunhan pelisäännöt ovat reilut. Otsikko ja sen jatke ovat yksi Liike Nytin kuudesta periaatteesta. Markkinatalous on tällä hetkellä kysytyintä kamaa, eli kuuminta ”hottia”. Ainoastaan yksi maailman maista on ilmoittanut julkisesti, että ei sitä tarvitse. Tämä maa on Pohjois-Korea.

Valtava kysyntä on myös synnyttänyt valtavan tarjonnan kirjonnan, markkinataloutta saa kaiken muotoisena ja värisenä. Toisessa laidassa on petroolinsininen vahvan vapauden makuinen ja rajaton Laissez-faire ja toisessa laidassa tarjontaa on vahvasti punainen, halvan punaviinin makuinen sosialistinen markkinatalous, jota maailman nopeimmin kasvava talous edustaa. Kiinan talouskasvun ennustettiin tammikuussa olevan tänä vuonna 8,2 prosenttia, kun sinisempää markkinataloutta edustava USAn talouden ennustettiin kasvavan 3,1 prosenttia ja eri sinisen ja punaisen sävyjä edustavan EU-alueen talouden ennustettiin kasvavan 5,2 prosenttia [Hel1301].

Petroolinsininen Laissez-faire ei ole käynyt lopulta kaupaksi kenellekään – ei edes Yhdysvalloille. Wikipedian mukaan [Wiki1] termi tulee ranskasta ja se oli porvarien vastaus kysymykseen, että mitä valtion pitäisi taloudelle tehdä: ”Antaa tehdä”. Eli pysyä erossa, mutta toisaalta olisi kummiskin kiva, että suojaisitte lailla yksityisomaisuuden ja pistäisitte varkaat linnaan.

Markkinatalouden vastakohtana pidetään ”komentotaloutta” eli kaikki on valtio-omisteista ja valtio kertoo miten asioita tehdään, milloin tehdään ja miten tulokset jaetaan. On helppo nähdä miten tämä talousmalli sopii Pohjois-Koreaan; valtio omistaa kaiken ja suuri johtaja valvoo, että kaikilla on riittävästi osaansa ja tarpeeseensa nähden. Paras vaihtoehtokokeilu tähän asti on kumminkin ollut Neuvostoliitto ja kuinka siinä sitten kävikään?

Neuvostoliiton valtikan perineen Venäjän markkinatalous on monessa suhteessa lähempänä petroolinsinistä kuin Yhdysvaltojen, mutta reilujen pelisääntöjen puuttuessa meno on kuitenkin lähempänä kuudestilaukeavien lakia kuin vapaata markkinataloutta.

Minä ajattelen niin, että hyvä yritys on kuin laiska laihialainen ja hyvä hankkiva kunta on kuin tarkka kompapuheinen savolainen. Yritykset yrittävät tehdä mahdollisimman hyvää mahdollisimman vähällä vaivalla ja kustannuksilla. Savolainen ostaja tuumaa sekä pohtii ostostaan jokaiselta kulmalta, yrittäen välttää kaikki myyjän vivut ja lopulta ostaa sen mikä parhaiten sopii siihen tarpeeseen mihin hankintaa tehdään. Ostettava tuote ei tässä mielessä aina ole se halvin, vaan paras laadullisilla kriteereillä. Jotta laiskojen laihialaisten tarjonta ja savolainen kysyntä saataisiin sovitettua yhteen, tarvitaan yhteisesti ymmärretyt pelisäännöt.

Suomessa kuntien ja valtion hankintaa säätelee ylimpänä Hankintalaki [Finlex1] ja sen jälkeen kunnissa hankintaohjeisto, esimerkiksi Helsingissä hankintakäsikirja ja taloussäänöt [Helk1], jonka raamit asetetaan hallintosäännössä [Helk2], joka taas perustuu Hallintolakiin [Finlex2]. Hallintosäännön asettaa ja vahvistaa kunnanvaltuusto – Helsingissä tätä kirjoittaessani viimeisin versio on vahvistettu 3.3.2021.

Kunnanvaltuutettuna jatkaisin sekataloutta – kaupunki saa omistaa yrityksiä, yhtymiä ja niiden osia, sekä tuottaa vapaiden markkinoiden kanssa kilpailevia palveluita ja suorittaa hanketoteutuksia myös omilla resursseillaan. Joissakin tapauksissa jopa edellyttäisin sitä, esimerkiksi Helsingin Seudun Ympäristöpalvelujen (omaa sukua Helsingin Veden) on pysyttävä Helsingin omistuksessa, Helenin jakeluverkon ja Helenin on pysyttävä kaupungin kontrollissa. En erityisesti rakasta ajatusta Helenin osakkeiden myymisestä yksityisille, mutta en sitä vastustakaan, kunhan määräenemmistö Helenistä ja sen osista pysyy aina Helsingin hallussa. Minusta Fortuminen jakeluverkon myyminen Carunalle oli järkyttävän lyhytnäköistä ja paha virhe, josta on syytä ottaa opiksi. Kuten edesmennyt isäni sanoi: ”Virheistään oppii, mutta parempi on oppia muiden virheistä.”

Valtuutettuna kiinnittäisi erittäin paljon huomiota hankkeiden ja hankintojen kilpailuttamiseen. Minusta markkinatalous toimii parhaiten silloin kun hankittavassa kokonaisuudessa suurin osa on sellaista mitä muutkin haluavat – eli kysyntää on jo entuudestaan, ja silloin kun tarjoajia on useampia, eli on mistä valita. Hankkeet ja hankinnat pitäisi palastella siten, että yksittäisille palasille on mahdollisimman paljon tarjontaa ja olemassa olevaa kysyntää, eikä määritellä hankintaa siten, että sen kykenevät toteuttamaan ainoastaan pari yritystä Suomessa, joista toisella on jo entuudestaan kädet täynnä. Hankinnan laadulliset kriteerit pitää myös asettaa siten, että ne eivät suoraan palvele yksittäistä tarjoajaa.

Yksi rakenteellisen korruption muoto on tehdä sellainen kilpailutus, jonka voittaja tiedetään etukäteen, koska laadulliset kriteerit ja muoto osuvat suoraan yhden tarjoajan katalogiin. Suomalainen saa toki ostaa kaverilta, mutta jos ostaja on kunnalla duunissa tai valtuutettu, niin ennen tarjouksen pyytämistä pitää varmistaa että pyyntö on reilu myös muille ja ajatella, että joskus se kaveri on paras vaan siksi että on paras. Ainut kotiinpäin vetäminen, minkä koen hyväksyttäväksi, on suosia tasavertaisessa tilanteessa paikallista toimittajaa – oman kaupungin veronmaksajaa.

Toinen iso huomionarvoinen asia on kompleksiset hankkeet, joiden kesto ja laajuus ovat suuria. Tyypillisimmin nämä menevät pieleen ja ylitse budjetin riskienhallinnan kaatuessa joko kokonaan ostajalle tai myyjälle. Pahimmillaan ostajalta loppuvat rahat, hanke jää kesken tai myyjä kaatuu alta. Itse kannattaisin aina isompiin ja pidempiin hankkeisiin mallia, jossa kaupunki ja toimittajat jakavat ennalta määritellyillä reunaehdoilla hankkeen riskit ja ratkovat hankkeen ongelmat. Yksi malli, jota on kokeiltu maailmalla ja meillä menestyksellisesti on ns. Allianssi-malli [Rak1].

Ja jos pitäisi värillä valita, minkä väristä markkinataloutta edustan, niin se olisi Hibiscus tai Fuksia [Nyt1] ja opillisesti se olisi lähinnä sosiaalista – ei sosialistista, markkinataloutta [Wik2].

Lähteet ja viitteet:

[Hel1301] Kiinan talous elpyy ennätyksellisen ripeästi koronaviruspandemiasta, Petri Sajari, 13.1.2021

[Wik1] Wikipedia, Markkinatalous, kohta Laissez-Faire

[Finlex1] Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 29.12.2016/1397

[Helk1] Helsingin kaupunki, Hankinnat ja Kilpailuttaminen verkkosivu

[Helk2] Helsingin kaupunki, Hallintosääntö

[Finlex2] Hallintolaki 6.6.2003/434

[Rak1] Rakennustieto, Allianssimalli, Harri Yli-Villamo, DI Rakennuttamisosaston johtaja, Liikennevirasto ja Pekka Petäjäniemi, DI Uudishankkeet-yksikön päällikkö, Liikennevirasto

[Nyt1] Liike Nyt, graafinen ohjeistus

[Wik2] Wikipedia, Sosiaalinen markkinatalous

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: